torstai 10. syyskuuta 2015

Tracon X Vlog ja ryhmän kasaamisesta

Jooh että tuota. Anteeksi nyt jo suuresti videon laadusta. Eka pätkä heiluu ihan sairaasti koska oltii jo valmiiks myöhässä ja myöskin puhe ja video ei mene vikaa pätkää lukuunottamatta samaan tahtiin. wonder why, mulla oli ton neliminuuttisen videon teko aika kolme päivää koska aluks vittuilu videointilaite, sit tietokone, sit toi mun sovellus millä oon tähän mennessä näitä tehny ja sit tänään oon tapellu ton itse videon kanssa. kun kattoo klipit yksinää ilman mitää nii kaikki on great ja sillee mut äh. koitan tässä talven aikana panostaa  viimein siihen parempaan kameraan... Se on tarvelistan kärjessä heti ku pääsen töihi ja saan vähä tulotasoani nostettua.

Mutta joo! Ylva onneksi päivitteli tekstinä että oon asiat vähän selkeempiä kumminkin.
Kiitos munkin puolesta conista oli mahtavaa! Ylvalla ei ikä riitä mutta minä saavun vähän noviisissa porukassa Frostiin sitten seuraavaksi! Satunnaisten cossien päivittelyä siis edessä mitä nyt tulee tehtyä. Olin frostiin suunnitellut vähän ehkä sinppaa uusiksi, sit ollaa tosiaan kavereiden kanssa pohdittu DC ryhmää josta minun vastuulleni lankesi Jokeri. Kolmas cossi on sitten vielä auki mutta onhan tässä aikaa! Hyvä sanoa nyt, valmistumisen kanssa alkaa olemaan oikeasti kiire ja pääpaino on sillä mitä lähemmäs vuodenvaihdetta tullaan  eli yritän päästä alottelemaan hommia nyt tässä lähiaikoina, Mulla on kumminkin harvinaisen kevyt ensimmäinen jakso.
mutta, palaamisiin!

OHOI melkein unohdin. Videon lopussa näkyvä ystäväiseni Emma ja minä ollaan kasaamassa Harry Potter ryhmää, tarkoituksenamme osallistua aluillaan olevalla suunnitelmalla johonkin esityskisaan (mahd ensi vuoden traconiin tai johonkin aiempaan jos aikataulu antaa periksi). ELI etsimme nyt ainakin Harrya, Ronia, Dumbledorea ja Pimeän Lordia mukaan. If you are interested contact me! 
Yours truly
 Professor Snape And Hermione Granger

Liebster awards challenge

Joo elikkäs Santtu päätti piristää mun iltaa tämmösellä haasteella joten tehdäänpä tämä nyt sitten alta pois. Tän haasteen tavoitteena on siis parantaa alle 200 lukijan blogien näkyvyyttä tai jotain siihen suuntaan.

Säännöt: 

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa. 
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen. 
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa. 
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.

Joo eli siis Daikichi laittoi mut tekemään tämän, eli kiitosta vain.
Ja nyt niitä kysymyksiä

1. Kenet haluaisit maailmassa eniten tavata?
No siis näitähän ois paljon mutta ainakin viime aikoina oon kovasti toivonut sitä et voisin matkustaa ajassa taaksepäin tapaamaan Tolkienia joten laitetaan se vaikka tähän

2. Jos saisit minkä vain eläimen, minkä haluaisit?
Minipossun

3. Kerro itsestäsi fakta jota monet ei tiedä
Apua tää on paha koska oon aika avoin kirja mutta mutta öää vaikka että inhosin pienenä kissoja. 

4. Harry Potter, yay or nah?
Nayh 

5. Kuvaile blogiasi neljällä lauseella
Tää nyt ei oo pelkästään mun blogi mut: Meidän blogi on paras. x4

6. Kuvaile itseäsi neljällä lauseella
Lauseella? Et oo tosissas... 
Rakastan cosplayta. Oon sosiaalisesti toivoton tapaus, Kissat on mun elämä. Oon hyvin negatiivinen ihminen. 

7. Viimeisin/juuri nyt soivat biisi?
Krewella - Human

8. Jos voisit vaihtaa elämää päiväksi kenen tahansa kanssa kuka se olisi ja miksi?
No siis oon aina halunnu olla edes hetken kissa koska ne on niin pieniä, söpöjä ja ketteriä. Vois vaan syödä ja nukkua koko päivän ja kaikki rakastas mua. Joten joo oisin kissa.

9. Mitä tulevaisuuden suunnitelmia/tavoitteita? (ei ole/en tiedä ei riitä)
Tämän hetken suurin tavoite ois selvitä tuolla lukiossa edes yksi vuosi ja katsoa sitten miten siitä jatkaa. Toinen tavoite olisi että joskus saisin kirjoitettua ja julkaistua oman kirjan/runo kokoelman. Nämä on ne tärkeimmät. 

10. Mikä on ollut parasta tässä vuodessa?
Santtu ja Ruska, eli mun poikaystävä ja uusi kissa. 

11. Kerro ja kuvaile elämäsi kolme tärkeintä IHMISTÄ
Joo eka ja tärkein immeinen on varmaan äiti. Äiti on semmonen tulisieluinen ja huolehtivainen ihminen. Se on tosi vahva ja ymmärtäväinen ja älyttömän rakas. Ollaan äitin kaa tosi samanlaisia minkä takia otetaan usein yhteen kaikkien pikku juttujenkin takia.

Toka ois varmaan Santtu. Sulonen, fiksu ja hassu poika. Ihminen johon luotan varmaan eniten. Uskallan kertoo sille asioita joita en ikinä kertos kenellekään muulle. Se on vaan paras.

Kolmas.. Ehkä Janina. Viisas, hyviä mielipiteitä omaava ja ihan saatanan kaunis ihminen. Rakastan sen huumoria ja sarkastisuutta, ja oon huomannu et se on ollu (ja on vieläkin) mulle tavallaan esikuva. Se on aika vaativa ihminen ni oon tosi ilonen et se on kelpuuttanu mut kaverikseen. BFF.


Haastan kaikki halukkaat tekemään tän koska en tiedä muita blogeja hehe 

1. Matkaisitko mielummin menneisyyteen vai tulevaisuuteen?
2. Oletko enemmän koira vai kissaihminen?
3. Asioita joista pidät syksyssä?
4. Jos voisit muuttaa yhden asian itsessäsi, minkä muuttaisit?
5. Luetko mielummin kirjan vai katsot elokuvan?
6. Kolme maata joissa haluaisit vierailla?
7. Artisti/bändi jonka haluaisit nähdä livenä?
8. Suurin unelmasi?
9. Kerro kolme asiaa jotka saavat sinut hyvälle tuulelle
10. Oletko ennakkoluuloinen ihminen?
11. Kerro neljä positiivista asiaa itsestäsi

Tracon X

Tracon oli tosiaan tuossa viime viikonloppuna ja ajattelin tässä nyt kirjotella mitenkä se meidän osalta meni, kun nyt kipeenä ollessa on hyvin aikaa.

Perjantaina tosiaan lähin Santun luo ja siinä illan aikana väkerreltiin mulle Luihuisen kaapua joka kyllä sattuneista syistä jäi kesken, mut ei siitä sen enempää.
   Lauantai aamuna oli sitten aika lähtee, sen verran kerettiin et vedetiin peruukit päähän ja cossit suurimmaksi osaksi päälle ja lähettiin junalla Hyvinkäälle josta sitten päästiin kyydillä Tampeereelle.
Coni paikalta haettiin rannekkeet ja siinä sitten jonoteltiin aikamme että ne ovet aukes ja suunnattiin laittamaan cossien loputkin osat päälle. Aiheutin tässä vaiheessa Santulle päänvaivaa mökötykselläni joka johtui siitä etten uskaltautunut menemään naisten vessaan meikkaamaan. Puollustuksekseni sanottakoon tosin että se oli tupaten täynnä joten... :D
Lopulta pääsin linnoittautumaan inva vessaan ja sain meikit naamaan ja niinkuin Santtukin totesi, piristyin heti. Meikki tosiaan on cosplayssa mulle henkilökohtaisesti se tärkein asia, ja se että jouduin meikittömänä cossi päällä olemaan (vaikkakin vain hetken) oli hyvin ahdistavaa, yleensä meikkaan juuri tämän takia ennen conipaikalle lähtöä.
Joka tapauksessa, let's move on!
   Kierreltiin ympäri conia ja meikä pääs taas tuhlailemaan rahojaan oikein urakalla. Muutama muu Magi cossaaja löysi meidät ja oli oikein kivaa, kiitos heille. Judalin rannekorut aiheutti myös hieman päänvaivaa, koska en kerennyt tekemään niitä valmiiksi ennen conia, mutta onneksi Santtu oli varautunut kaikkeen ja sillä oli liimaa mukana ja saatiin ongelma jotenkuten hoidettua. 
Lauantai päivä menikin aika mukavasti, illalla siinä kuunneltiin niitä joitain bändejä jotka oli esiintymässä ja piipahdettiin Harry Potter- miitissä sekä käytiin pikaisesti shoottaan meidän cossit. Santtu varmaan laittelee niitä kuvia jossain välissä. Sitten lähdettiinkin jo hotellille päin. 
Sitten päästäänkin siihen parhaaseen osaan; Traconin iltabileisiin ja Yohioon.
   En oo ikinä aikasemmin ollut minkään conin iltabileissä kymmentä minuuttia kauempaa, mutta pakkohan tuonne oli mennä koska Yohio. Päivä oli ollut niin kiireinen etten ollu muistanu edes jännittää yhtään, mut siinä vaiheessa kun tää herra astui lavalle nii oli itku kyllä lähellä. 
Keikka oli upee ja mies sitä upeempi. Yksinkertaisesti parasta. Muutaman videon pätkän onnistuin kuvaamaan, mutta koska ne on puhelimessa niin en jaksa alkaa niitä mihinkään siirtelemään mutta Santtu tais kuvata myös jotain ja ne löytynee meidän Tracon vlogista joka tulee varmaan tämän mun postauksen jälkeen.
   Mutta jotta tää nyt ei olis pelkkää Yohiota koko juttu niin kerrotaan meidän sunnuntaistakin jotain.
Cossattiin sillon tosiaan Harry Potterista nuorta Severusta ja Luciusta. Oltiin ajateltu et tehdään mun kaapu iltabileiden jälkeen valmiiks, mut koska kumpikin oli ihan kuoleman väsynyt niin luovuttiin ajatuksesta ja näin ollen Severus ei saanut kaapuaan.
Heti aamusta käytiin hakemassa meille liput cosplaykisaan joka alkoi silloin puolenpäivän aikoihin. 
Kaikilla kisaajilla oli aivan sairaan upeet asut ja esitykset!
Sieltä riennettiinkin sitten hakemaan meille Yohion ja näiden muiden jätkien nimmarit. Vieläkin on vähän vaikee uskoo et tosiaan nähtiin ne ihan livenä...
Sen jälkeen loppu coni menikin viimesiäkin rahoja tuhlaillessa ja ympäriinsä ravatessa. Käytiin kanssa Poseeraus cosplayvalokuvissa malleille ja kuvaajille -pajassa.
Sitten kerättiin kimpsut ja kampsut ja con olikin meidän osalta ohi.
   Yksi asia jäi mua ainakin conista vaivaamaan, nimittäin se, etten onnistunut törmäämään kuin yhteen niistä henkilöistä joita olin suunnitellut näkeväni. Muutaman kaverin näin vilaukselta mut ne aina katos jonnekin. Tätä lukuunottamatta oli huippua!

Oon aika varma että jotain unohtui, ja tää postaus nyt on mitä on mut laitan sen mun sairaana olemisen piikkiin. Kiitokset kaikille jotka meitä moikkas/otti kuvia tai mitä ikinä sekä tietty conin järjestäjille ynnä muille vastaaville. Ensi vuoden Traconissa nähdään taas!

Ylva kiittää ja kumartaa ja painuu lepäämään

tiistai 4. elokuuta 2015

some magical drunkard~ part 2

Santtu ja Sinpan djinnit täällä!
Screenshotit kunniaan

Alotin hommani noista rannekoruista, siitä siirryin kaulakoruihin ja lopulta miekkaan. Miekan runko ja korujen pohjat on about valmiit !


Ohessa näkyy isomman kaulakorun ja rannekkeiden pohjakaavat. Frendit on oikeesti hyvää seuraa näitä tehdessä!
Mallien valmistuttua kaivoin rakennusmateriaalit ja aloin hommaan. Toi iso kaulakoru sai materiaalikseen mutsin vanhan joogamaton ja rannekket +pienempi kaulakoru tekonahasta.

Ekan illan tulos oli näille mallit, rannekkeisiin pohjat about valmiiks ja toi isonkorun koristejutun palat.
Seuraavana päivänä aloin sit työstää loppuja osia.
Liimailin teippailin ja käsinompelin osia kiinni mut koska kuumaliima on kotona en saa näit pohjiakaa ihan valmiiks enneku palaan viikonloppuna keravalle.

Näpräsinsitten nämä. Toi alempi on tosiaan aika kesken enkä oo oikee tyytyväinen siihen just nyt. Siinä on kaikessa yksinkertaisuudessaan paksunaru johon liimailin vieriviereen nahkapaloja jotka leikkelin huonoilla saksilla yksi kerrallaan...

sitten päästäänki siihen kivaan osaan! Eli miekkaan :3 kuvia siitä oli pirun hankala löytää koska se näkyy ekan kerran muutenki kunnol vast labyrint of magicin loppu puolel ja suurimman osan sen jälkee se näkyy vaan harvoin kunnolla vaik roikkuuki Sin'in lantiolla koko ajan, onha seki kumminki yks sen djinn koteloista. Muutaman suht hyvän TOISISTAAN SAATANA IHAN ERILAISEN cosplay tutorial kuvan löysin joista sit vaa tyydyin valitsee siistimmän ja tarvikkeisiini toimivamman.

Siinä on siis pohja. Tähänki kuoriksi otin käyttööni joogamaton ja rungoksi vanhan kärsineen ratsastusraippani. Koska joogamatto ei ilman kuumaliimaa yhdistä palasiaan helposti niin tungin väliin liimaa ja ompelin käsineen reunat.

Näyttää vielä aika tökeröltä mut se saa vielä päälleen liima kerrokset, kangaskoristeet jne. Ja toki maali saa ihmeitä aikaan.

Tuet myös tuli tänään eli pistin peruukin tilaukseen c:
Palailkaamme tähän myöhemmin! Mä jatkan miekan liimailua ja rautajätin katsomista

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Some magical drunkard~

Santtu (taas) tääällä terse!
Traconiin ei edelleenkään ole lippuja mutta ainakin lauantaille ollaan tulossa koska puiston bändit on ehdottomasti päästä näkemään! Eli minun osalta karmia miljoonatta kertaa ja Die/may jota on Seiken takia odotettu kuin kuuta nousevaa...

Joten cossit! Ylva on kuukausien maarittelun kautta saanut mut kattoomaaan tätä äärimmäisen hämmentävää sarjaa nimelta Magi: Labyrint of magic ja siitä sitten päätimme repäistä cossit.

Kaikessa awsumeilussaan hahmot tulevat olemaan Ylvalla Judal ja minulla pitkän haihattelun Ja'farin ja Sinbadin välillä voiton vei tuo hölmö juoppo eli Sinbad!


Sinpan teon aloitin tuossa eilen pitkään kaappeja tonkiessa ja reffejä tuijottaessa.

(tässä kohtaa kirjoitukseen tauko sillä tajusin just et myöhästyn teoriatunnilta)

Noniin, eli siis

En muistanu taaskaan ottaa WIP kuvia mitenkää ihmeellisesti mutta,

Sain aikaiseksi löydettyä tuohon siniseen alusasuun (mekko yolo) niin paidan kankaat, yleensä näemmä sitä on tehty niin että noi siniset on yhtenäisiä ja muodostaa mekon mutta itse päätin ne erilleen tehdä koska ne liitokset jää muutenkin ton "obin" vyönminkälie alle piiloon, paidan siis väsäsin ja sit päätin tuhota yhden valkosen lakanan ja tein jonkimoiset noi valkoset osat. se vyöobihärveli jäi vielä kesken ja en oo ihan tyytväinen tuohon hartiahuiviin mutta aikaa on vielä muokkailla.

Homma suju ihan lepoisasti kerrankin, istuksin koneineni ja kankaineni kämpän puoliskoni lattialla ja katoin samalla frendejä netflixistä.

Semmonen error ja huomio sanon kumminkin että herran jumala, olkaa viisaampia ja jaksavampia ku minä ja kaavottakka ainakin lähes kaikki, tein nimittäin nuo valkoset osat silmämääräsesti leikkaamalla ja jälki ei tosiaan oo kaunein :D

Sinbadin tuo puvun alaosa tosiaan on hame enemmänki mut rakkaudesta haaremihousuihin ja taiteilijan vapauden takia päätin että teen sille haaremi housut kumminkin. voi olla että teen joskus sille siihen myös hameen koska himottais lähtee kisaamaan koska sinbad on mahtava.

Ohessa vielä pari reffiä lisää hahmostani koska he's awsum ja tossa näkyy noi korutki mitä ei noissa aiemissa ole! anteeksi siis ei "korut" van Djinnit vai mitkä ovatkaan ne taistelutaitahenkijutut


En myöskään osaa vielä sanoa että teenkö tota päähinettä, aika ja peruukin laatu sen näyttää :D Djinnit olis tarkotus ihan vaa harjotuksen ja mielenkiinnnon takia tehdä.
Ja olin vielä lisäämässä ne muutamat Wip kuvat mutta jaa näemmä armias kuvauslaitteeni ei suostu niitä vieläkään siirtämään koneelle joten fuck this shit mä meen syömää ja lähen junaa ,hmph.

Ylva toivottavasti jatkaa seuraavaksi Judalin parissa ellen ehdi ensin :D

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Some photos with our Grelliams~

Yosh! Santtu täällä postailee kuvia! Desuconin kuroshitti ryhmän kuvat tulee vielä joku kaunis päivä kunhan saan aikaiseksi ne tänne pistellä :D Mutta koska siitä on jo kuukausi niin eiiihän tässä mikään kiire ole, otetaan siis tuoreempia kuvia ensin! Käytiin tosiaan eilen kuvailemassa nämä mukavan Grell ja William ja saatiin aika hiton hyviä kuvia kerrankin. Osittain johtuen siitä että laitoin viimein mun järkkärin kuntoon sekä että saatiin meille kuvaaja! Ystäväni Nita siis saapui urhoollisesti meille kuvaajaksi suurinpiirtein tietämättä mitä varten :D
Joten tässä hieman Grelliamia alá Madness Cosplay~

Grell on huono stalkkeri




Faaabulouss

"But Wiiiiiilllll"


"Iu there's something touching my leg"

Williamin isku ilme :DD

Tää oli nyt vissii se kosinta


Tää on vaan yks derpeimmistä meijä kuvista

William plz Help



#Parisuhdeväkivalta
Kuvat on siis otettu ympäriinsä killan koulun pihaa ja tossa lähellä olevalla alitustunnelilla.

Palailen seuraavaks oletettavasti ranta yukin tilalla olleen miitin videolla!
Also tulossa on myös muutama kuva meidän NaruHina photoshootilta sekä Ciel Ja Sebastian, Ciel ja Sebby olivatkin meillä itseasiassa cosseina rantamiitissä naruhinan sijaan koska alati vaihtuvat cossisuunnitelmat on se meijän juttu :D

mut Palaillaan niihin lähiaikoina!

lauantai 11. heinäkuuta 2015

rantayuki ja muuta mukavaa~

Ohoi ohoi Santtu täällä.
Aattelinpa tässä väkertää tekstiä viikon päästä olevasta rantayukista ja muista loppu vuoden suunnitelmista (Also alkuvuodesta)

Rantayukin teema oli meillä tosiaan kuten olin aiemmin sanonu nii aluks KNB, mut koska Ylva ei saanu sitä peli asuaan tehtyäostettuamitälie ajoissa niin muutettiin pläänejä, koska molemmilla on ollut pientä naruto nostalgiaa viime aikoina (jostain kumman syystä) niin aateltiin sitten että otetaan tää tilaisuutena ja lähdetään vetää naruto aiheiset rantacossit!

Loistossaan meidät nähdään siis rantayukissa, minut Narutona (aattelin Kibaa tai Kakashia aluksi mutta tuo kauniimpi osapuoli sai mut päätymään narutoon) ja OTPmeininkinä Ylvalla on sitten Hinata. c:
Conia odotellessa! Ketä on vaa paikalla nii tulukee jutskaa, ollaan näillä näkyminen tulossa paikalle kahdestaan ellei joku meijän ryhmärämästä keksikki ottaa extempore matkaa ja tulla messii.

Tulevilla viikoilla on myös tarkotuksena shoottailla ja kuvailla videoita kun Ylva tulee mun luo. Luvassa on ainakin näitä naruto cosseja sekä Grell ja William. Muutakin on mahdollista saada aikasee jos vaan huvittaa :D

Loppu vuoden conit on sitten muutoin auki, suuri halu olisi päästä traconiin mutta mattimyöhäiset ja mattikukkaroiset ei ehtiny lipunmyyntiin joten sen näkee että ehditäänkö hommaa liput ajoissa sun muut että tullaanko paikalle. Jos siis jollain on lippuja myynnissä nii vinkatkaa tänne :D

Muihin coneihin ei ois loppuvuotee suunnitteilla mennä (mitä niitä ees on...?)
Ens vuonna on heti alkuun mun kohdalla ainaki suunta Frostbiteen! Tuo nuorempi mukula saa jäädä kotiin siksi aikaa.... Seura olis ihan kiva !
Sitten on tuo itse Yukicon johon aika suurella varmuudella ollaan jopa ehkä menossa!

Näihin tunnelmiin, Nähdään biitsillä!

also ettei jätetä yhelle kuvalle nii ottakaa tästä mun tän päiväinen Naruto costesti :3
kone laatu 10/10

torstai 2. heinäkuuta 2015

Williams glassessssss

Mimiconista ei oo nyttemmin tulossa minkäänlaista päivitystä (siihen on miljoona syytä mutta niin joo)

Ja koska ranta yukiin on vielä aikaa ja kauheesti cossien tekemistä ei tässä välillä oo nii päätin tekasta tälläsen pikku wip postauksen parin viikon takaisesta williamin lasien teosta! Valitettavasti lukuun ottamatta valmiita derppikuvia en nyt saa tähän vielä ainakaan kuvia prosessista koska luurini derppaa eikä tahdo yhdistää koneeseen enkä jaksa enää ees yrittää tapella sen kanssa :D (jos joku tietää miten samsung s3 minin saa usb yhteyteen acerin (windows 8.1) kanssa ilman että kone valittaa että kännykkä on viallinen niin auttakee) 

Mutta niin asiaan, mulla sattu tosiaan olemaan kaapissa mustan/vihreät tiimarista aikoinaan ostetut lukulasit (silmäleikkauksen takia jäivät turhiksi) joista päätin lähteä väsäämään näitä Williamin laseja.

Hioin aluks sangat kunnolla karheiks ja niin että vihreet osat ainaki haaleni huomattavasti, kyseisissä laseissa siis reunat mustat ja sankojen keskiosassa semmonen kiiltävä keskivihree väri. Hiottuani puhdistin lasit pölystä ja hioin viel muutaman pikku kohan paremmin.

Tän jälkeen ihan tantantaaa otin perusmustan paksun permanentti tussin ja värjäsin lasit kokonaan mustiksi
note to self, en jaksanu kattoo reffejä mistä myöhemmin selvis et nii ne onki nii päi näemmä et sangat on hopeiset joissa on mustat viivat eikä toisin päin.. khrm.
tein mustalla about kolme neljä kerrosta niin että sain värin tasaiseksi. Jätin sit kuivumaan.

Paria tuntia myöhemmin aloin sit viimein kattoo niit reffejä tajusin virheeni ja kaivoin esiin myöskin Mustang cossissa käytetyn hopea maalin ja lähdin sutimaan väriä sankoihin.

Operaatio näytti aluks aika epätoivoselta mutta lopulta n. viidennen kerroksen jälkeen alko viimein näyttää et saan pelastettua mokani ja tarpeeks monen kerroksen jälkeen se näyttiki jo hyvälle.
Maalin kuivettua tein sit vielä ne viivat siihe sankojen öö etuosaan ja bueno homma oli valmis.

Tänään tosin tajusin sotkeneeni sit maalia myös niihin linsseihin joten pitäs ne puhdistella vielä mutta koska koko cossi ei oo ees valmis nii no hurry :D

 JA nyt niitä tän päiväsiä imma serious cosplayer kuvia! nauttikaa mun olen juonut liikaa kahvia ja on tylsää derppailuista!

Ihan normaali kuva
Entä jos William olisikin punapää?

I have no words

Lisää kuvateksti

Santtu Sensei vai mikä oli

Also löysin hiljattain mun kauan kadoksissa olleen
 chessu cossin korvat, tassut ja hännän
Ja jos hehkeistä kuvista ette jo päätelleet niin Santtu se tosiaan täällä kirjoitteli ja vetäydyn nyt jatkaamaan derppailuania :D

torstai 11. kesäkuuta 2015

Mimicon 2015 cossit

Santtu tässä perse!
eiku terve.

Oon tässä viimeistelly niitä cosseja ja siivonnu pää kolmantena kätenä ja jalkana viimeset kaks päivää ja jahdannu tänäänki vielä niitä vipojaki pölyhiukkasia kissojen kanssa joten pää alkaa olla lahoamis pisteessä. Ihananinen vuokraemäntäni on siis tänään tulossa ensi kertaa (siis kämpän rempan sekä meidän muuton jälkeen) käymään ja koska oon mein muorilta saanu nii rajua palautetta mun ja kämppikseni epäsiisteydestä niin oon yrittäny saada paikat siistiksi (huom. asiaa ei auta että apinani Nezumi ja Aoi istuvat pöydällä ja kulkevat perässä tuhoamasa paikkoja.) Mutta niin.

Asiaan, eilen päätettiin päivätkin vielä joten MIMICON on aika valmiissa pisteessä. Lähden tänään itse jo Mikkeliin kaverin luo ja Ylva taitaa tulla lauantaina kera Janinan ja Janinan pikkusiskon (en muista ihmisten nimiä anteeks). Tämä coni vietetään majoituksen puoleen eripaikossa sillä meidän neito kolmikko menee Janinan mummolle(?) ja minä itse majoitun Mikaelin lähellä kaverillani.

Mutta NIIN ne cossit.

LAUANTAI













Eli siis Gintamasta tuttu parivaljakko! Hijikata ja Okita, mulla hikke ja Ylvalla Okke. Tuska cossit ollu molemmin puolin. Mulle katanan ja tukan takia ja Ylvalle ton takin takia... Sen kultamaali oli nimittäin ekoilla kerroksilla ainaki vihree :D Cosplay ei ole helppoa.

SUNNUNTAI










FULLMETAL ALCHEMIST WUHUU!!! Minä luonnollisesti Mustangina ja viiden päivän etukäteis villinä ideana Ylva vetää Hawkeyestä sen takittoman "sniper version". Tulee olemaan näillä sitä tilanne komiikkaa! Mukana on sit vielä meidän siskokset Edward ja Envy.
Eli pieni muotoinen fma ryhmä tulossa sunnuntaina.

Näihin tunnelmiin lähden metsästä viimeisiä pölyjä.....siiiiiiis kamoja laukkuun.
Adiós!

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Desucon 2015 Vlog

Ylva aloitti tekstillä ja taidolla tulen minä heti perässä kera meidän KERRANKI koko conin ajan kuvatun vlogimme. Väsymyksessä eilen editoin tämän kammotuksen n. tunnissa, mutta kiitos aah niin ihanan hitaan nettini sain viimein vartti sitten videon ladattua loppuun asti juutuubiin.

Omista conin jälkeisistä tunnelmista vielä sen verran että conkrapulaa on, tänään on mimiconin cossit viimeistelty ja junaliput mikkeliin varattu torstaiksi (menen ajoissa koska conin ohella pitää nähdä vanhoja kavereita aiemmasta opiskelukaupungistani ^.^). Nyt kans kun on päätä saanu kasaan normipäivään niin on todettava että coni oli oikeasti mahtava, oli uusia ja vanhoja tuttuja, upeita cosseja ja vaikka tuuli tuntu olevan harvinaisen ärsyttävä suurimman osan aikaa niin sää oli suurimmilta osin aika hyvä. Järkyttävää sulamista ja soijaamista odottaen ensi viikonlopulta kun päällä on molempina päivinä uniformut.....

 Sen kummempia enää turisematta, vloooooooog~
Santtu kiittää, kuittaa ja palaa disney viihteen pariin!

Desucon 2015

Desucon oli ja meni, ja pakko heti tähän alkuun jo sanoa että se oli kyll yksi parhaista coneista joissa oon ollut. Conidarra vaivaa vielä ja Mimicon ja keskeneräiset cossit painaa jo päälle mut yritän nyt silti kertoo vähän meidän Desu reissusta.

Perjantai
Perjantaina aamusella vielä viimeisteltiin meidän cosseja ja hääräiltiin kaikenlaista ja siinä neljän maissa lähettiin sitten kohti Lahtea. Perjantaina cosseina oli siis mulla Izaya ja Santulla Shizuo Durararasta. Ennen viittä taidettiin olla sit perillä ja suunnattiin Sibeliustalolle. Ilta menikin sitten coni paikalla pyöriessä ja sieltä sitten joskus kahdeksan, yhdeksän välillä lähettiin suunnistamaan majapaikkaa kohti jona toimi siis Kannaksen lukio.

Lauantai
Lauantaina herättiin niinkin aikasein ku puol yhdeksältä ja vedettiin cossit niskaan ja lähdettiin kaupan kautta Sibeliustalolle, Grellinä ja Finnianina tälläkertaa. Siellä sitten tuli taas kierreltyä ympäriinsä ja moikattua pari kaveria. Jossakin puolenpäivän aikoihin ajateltiin siten lähteä kuvailemaan ja siinä kuvauspaikkaa etsiskellessä törmättiin porukkaan Kuroshitsuji cossaajia jotka pyysivät meidät mukaansa, ja me tietenkin liityttiin seuraan. Tämän porukan kanssa sitten mentiin kuvailemaan ja muutenkin siinä vähän pyörittiin. Seitsemän meitä taisi yhteensä olla, meidän lisäksi oli siis Sebastian, Ciel, William, Ronald ja Claude plus tietenkin kuvaaja. Oli mahtava tutustua näihin ihaniin shinigameihin ja demoneihin sun muihin, iso kiitos siitä että saatiin pyöriä mukana porukassa!
Kuvausreissun jälkeen hajaannuttiin sit kukin minnekin, me lähdettiin metsästämään mulle kenkiä koska lainassa olleet creepperit ei tykänny mun jaloista ja kirpparilta löytykin sit onneks sopivat kengät. Kierreltiin sitten vielä myyntipöytiä ja taidekujaa ja sit lähettiin kattomaan cosplaykisaa, joka oli muuten mahtava. Kaikilla oli hienot cossit ja esitykset, kiitos tämän itsekkin taas aloin haaveilemaan johonkin cospaykisaan osallistumisesta, joskus tulevaisuudessa siis.
Iltasella lähdettiin sitten taas majoitukseen, bussilla tälläkertaa.

Sunnuntai
Heräiltiin taas samoihin aikoihin ja vaikka suunnitelmissa olikin cossata Grelliä ja Finniania myös sunnuntaina niin päädyttiin sitten perjantain cosseihin, ne kun oli kaikin puolin mukavammat ja helpommat. Bussilla lähdettiin sitten vikaa kertaa kohti Sibeliustaloa. Vika conipäivä meni aika hyvin kierrellessä myyntipöytiä ja taidekujaa ja sitten käytiin kanssa kattomassa Cosplayn ongelmanratkaisu ja sen hullut soveltamiset -paneelia ja sieltä saatiin kumpikin paljon uusia ideoita ja intoa tulevia cosseja varten. Sen jälkeen tehtiin sitten viimeset kierrokset ja lähdettiin kotia kohti.

Paljon tarkemminkin olisin voinut tästä kirjoittaa mutta väsymys ei sitä salli joten lopetan tähän. Iso kiitos vielä kerran kaikille jotka tuli meitä moikkaamaan sekä tietenkin conin järjestäjille. Oli ihan mahtava con! :3

Anyways, Ylva kiittää ja kuittaa ja painuu pehkuihin. Nähdään Mimiconissa!

maanantai 25. toukokuuta 2015

Durarara!!! -photoshoot

Käytiin tosiaan viikko sitten kuvailemassa yksiä desucosseja, ainakin perjantai mennään näillä. Kyseessä siis durararasta mulla Shizuo ja Ylvalla Izaya. Shoottailu paikkana toimi ihan nää ihanat pikku metsiköt mitä mun kämpän luota löytyy ja toi vieressä olevan Killan koulun piha.






Kuvia olis monta sataa mut koska oon liian laiska käymään kaikkia vielä läpi nii tässä on nyt muutama :D  seuraavaks palailen ainaki mun toisen desu cossin merkeissä! (Jos mun housukangas saapuu siis ajoissa........)
Palaillaan!

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Aloittelijan höpinät

Juu eli hei vaan.
Alun perin tarkotus oli kirjottaa Popcultista mutta siitä kun on aikaa jo sen verran vierähtänyt niin päädyttiin sitten siihen et kerron jotain itsestäni.

Meikän Claude Faustus cossi Yukiconista


Elikkäs olen juurikin 16 vuotta täyttänyt nuori ja harrastan yllätys yllätys cosplayta. (Rakastan myös kirjoittamista vaikkei sitä tämän tekstin perusteella varmaan uskoiskaan).
Tuolla cosplayhaaste videolla kerroinkin jo jotain aiemmista cosseista ja coneista, mutta ajattelin nyt tähänkin jotain niistä sanoa.
Ensimmäinen conini oli siis vuoden 2013 Animecon ja siellä myös ekaa kertaa cossasin, Deidaraa Narutosta. Siitä sitten innostuin enemmän cosplaysta eikä tuo into ota laantuakseen.
Viime vuonna tuli käytyä kolmessa conissa, Mimiconissa, Animeconissa ja Traconissa ja noihin samoihin olisi tänä vuonnakin tarkoitus mennä ja Desuun myöskin tottakai.
Oon todella huono kertomaan itsestäni yhtään mitään niin ajattelin tuohon alas listata jotain Top3 juttuja.

Anime:
1. Kuroshitsuji
2. Psycho Pass
3. Magi/Haikyuu!!

Manga:
1. Kuroshitsuji
2. Hopeanuoli
3. Shingeki no Kyojin

Elokuvat:
1. Taru Sormusten Herrasta- ja Hobitti- trilogiat
2. Liikkuva linna
3. Nälkäpelit

TV-sarjat:
1. Sherlock
2. Supernatural
3. Game of Thrones

Siinäpä niitä nyt on, noidenkin miettiminen tuotti hieman vaikeuksia...
Laitan tähän vielä tulevat cossit, jotka kyllä varmaan saattavat veilä muuttua.

Desucon
Pe Izaya Orihara Durarara
La (+ su?) Grell Sutcliff Kuroshitsuji

Mimicon (en oo näistä päivistä tai coseista ihan varma, Santtu korjailkoon mua jos olen väärässä)
La Okita Sougo Gintama ??
Su Edward Elric FMA ??

Hypecon
Aoba Dramatical Murder

Animecon
La ja su ???

Tracon (jos sinne päästään)
Fili Hobitti, päivästä en ole varma vielä


I'm a serious cosplayer + Makoto is touching the booty


Muuta kerrottavaa en itsestäni oikein keksi, joten palaillaan asiaan varmaankin sitten Desuconin merkeissä. Heippa!









maanantai 18. toukokuuta 2015

cosplay haaste ja uusi kirjoittaja!



Vlogia siis peliin. Ylva pääse vauhtiin co-writerina ja kohta on jo desuconin aika!


Palailen vielä tällä viikolla durarara photoshoot kuvien merkeissä, mutta  näiltä osin Santtu kiittää ja kuittaa ! Adiòs!

lauantai 11. huhtikuuta 2015

kuukauden puuhailut

Katoin tossa että viime päivityksesetä on yli kuukausi... hups.
Mutta! kerrankin on runsaasti aihetta kirjottaa, tässä välissä on nimittin aika lailla sattunu ja tapahtunu ja cossejakin on tullu tehtyä.

Muutamia cosseja ja coneja on nyt varmisteltu ens kesälle.
Sain tässä hiljattain valmiiksi MIMICONIIN toiselle päivälle cossin, luvassa on siis meidän hiljattain muodostuneen dynaamisen duon yks tän vuoden monista paricosseista, Teemana tulee olemaan Gintama ja hahmot on mulla Hijikata ja tyttöystävälläni Sougo :3 päivä ei oo vielä tiedossa mutta toisena kumminkin, toiselle päivälle on tulossa täällä joskus puhumani FMA ryhmäcossi, porukassa taitaa tällä hetkellä olla minä Mustangina, Janina Edwardina ja Janinan sisko Envynä (correct me if I'm wrong)
Mimin lippu tulikin tossa kuluneella viikolla kans ostettua.







Ohimennen on ollut kans puhetta tuon paremman osapuolen kanssa että joskus tekastaan Pirates Of The Caribbean paricossi mutta se on tosiaan vasta ehdotus pohjalla ollu. Samaten on ollu kans yhen kaverin kanssa puhetta että kesän johonkin coniin, mahdollisesti desuun yhdelle päivälle tehdään niinkin huippu paricossi kuin Gravity Fallsista Dipper ja Mabel.
little costest for Dipper

Rantayukiin oli kans jossain välissä puhetta tehdä kolmisin kuroko no basuke teemasesti ryhmää, minä Akashina, Ylva Kisenä ja Janina Kurokona. Tästä oli puhetta mut en nyt muista et lyötiinkö se ihan lukkoon :D Akashi on kumminkin mun kesäcossi listalla edelleen.

 Ens kesänä tullaan kans näkee meijän duon yhtenä paricossina DESUCONIN yhtenä päivänä Legolas ja Thranduil. Oon omalta osaltani Leggyn teon alottanu jo ja peruukkikin otti ja saapui eilen.
TRACONIIN tulevasta kääpiöveljeksistä onki puhuttu jo niin paljon ettei niitä kai sen enempää tarvihe mainita D


Kaukainen tulevaisuus on nyt höpötetty ja päästän lähitulevaisuuteen. POPCULT ON KAHEN VIIKON PÄÄSTÄ, aika menny taas ihan siivillä herran jumala.

Popcultissa tullaan näkemään kans molempina päivinä paricossit, ekaks lauantaina (kuten varmasti monilla monilla muillakin) meillä on Big Hero 6 teema, minä Tadashina ja Ylva Hirona.
Ja sitten desun alkufiilistelyn kunniaksi sunnuntaina tulee olemaan Mirkwood Party Elves teema, tarkotushan oli toteuttaa isä/poika duo jo kokonaisuudessaan popculttiin mutta aika ja resurssit ei antanu periks joten mennään vähän tällee omalla linjalla.
done!

Popcultin suhteen alkaa olee pikku hiljaa valmista mutta on toki jätetty asioita hoitamatta ajoissa eli ei tarvii pelätä etteikö sitä viimeisen illan paniikkia tulis !
Legomiehen peruukki tuli ja Ylva lupas sen laittaa niille asiaan kuuluville leteille sit ku se tulee tänne ja muutoin sen asukokonaisuus tulee olee kaapista revittyä, Tadashin lippiksen kävin tässä viime viikolla töiden jälkeen ostamassa ja tänään tein siihen sen logon, muutoin se on sit vaatteita vajaa. Naku Tadashi eiku...
Noh tässä on vielä aikaa :)

Päivittelen tässä uudemman kerran vielä ennen conia mutta näiltä osin homma on pulkassa!
pieni WIP kuva Legolakselle tulevasta orcristista
ja Kilin miekasta

WIP eka maalikerros päällä